Energiapäivän ohjelma on nyt julkaistu

Energiamurros etenee markkinaehtoisesti nopeammin kuin aiemmin uskalsimme edes kuvitella. Muutos tuo mukanaan mahdollisuuksia kestävän talouden kehittämiseen sekä uusien työpaikkojen ja teknologioiden syntymiseen. Toisaalta muutos tuo mukanaan myös uusia kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi markkinoiden hintavakauteen vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyessä, Suomen houkuttelevuuteen investointikohteena sekä luontokadon huomioimiseen energiantuotannossa.

Energiamurroksen myötä vaihteleva sähköntuotanto on saanut suurta jalansijaa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Millä keinoin pystymme tulevaisuudessa hallitsemaan energian hintavaihtelua vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyessä? Energiapäivässä kuulemme aiheesta enemmän Fingridin toiminnanjohtaja Jukka Ruususelta.

Saamme Energiapäivässä myös vertailevan katsauksen EU:n sekä Yhdysvaltain IRA tukipakettien sisältöihin. Kumpi onnistuu tulevaisuudessa houkuttelemaan enemmän vihreän siirtymän investointeja? Energiapäivässä kuulemme Boston Consulting Groupin Alexander Ohmn vertailua Euroopan unionin sekä Yhdysvaltojen välillä investointien sijoittumisen näkökulmasta.

Viimeaikoina yhä vahvemmin esiin noussut luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen tulee vaikuttamaan tulevina vuosina merkittävästi myös energia-alaan. Kuinka huomioida luonnon monimuotoisuus energian tuotannossa? Aiheesta Energiapäivän kuulijoille kertoo Sitran kestävyysratkaisujen johtaja Lasse Miettinen sekä ympäristöministeriölle elinkeinoelämän valmiuksista tukea luonnon monimuotoisuutta selvityksen toteuttanut Mari Pantsar.

Lisäksi pääsemme seuraamaan mielenkiintoista hallitus-oppositiopaneelia. Miltä hallituksen suunnitelmat näyttävät Suomen kilpailukyvyn kannalta? Kuinka hallitus aikoo valmistautua energian hintavaihteluihin? Paneelissa hallituspuolueita edustavat ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (Kokoomus), Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz (RKP) sekä kansanedustaja ja tuleva elinkeinoministeri Sakari Puisto (Perussuomalaiset). Oppositiosta ääneen pääsevät puolestaan kansanedustaja Matias Mäkynen (SDP) sekä kansanedustaja Atte Harjanne (Vihreät).

Energiapäivässä pääset kuuntelemaan huippuasiantuntijoiden näkemyksiä näistä energia-alan ajankohtaisista teemoista. Tule mukaan oppimaan, keskustelemaan ja verkostoitumaan!

Energiapäivän koko ohjelman löydät täältä.