Suomi sijoittui kolmanneksi World Energy Councilin Trilemma-indeksissä

Kansainvälinen World Energy Council julkaisi vuosittaisen Trilemma-indeksinsä. Suomi sijoittui  energian saatavuutta, hintaa ja ilmastovaikutuksia eri maissa mittaavassa listauksessa sijalle kolme.

Kansainvälinen World Energy Council julkaisi vuosittaisen Trilemma-indeksinsä. Suomi sijoittui  energian saatavuutta, hintaa ja ilmastovaikutuksia eri maissa mittaavassa listauksessa sijalle kolme.

Energiakriisin keskellä julkaistu vuosittainen Trilemma index sai tänä vuonna vähemmän huomiota kuin aikaisempina. Syynä tähän on World Energy Councilin tiedostama keväällä kerätyn datan heikko edustavuus nopeasti vaihtuvan energiapolitiikan ja -markkinoiden keskellä. Raportin julkistuksen yhteydessä järjestö huomautti vuoden 2022 tulosten olevan ennemmin katsaus menneeseen kuin kaukoputki tulevaan.

On silti selvää, että esimerkiksi Suomen hyvä sijoittuminen huoltovarmuuden takaamisen tai paremmin energiapaletin monipuolisuuden osalta toimii avaimena käsillä olevan saatavuusongelman ratkaisemiseksi. Vaikka esimerkiksi maakaasun tuonti Suomeen oli pitkälti Venäjän varassa ennen Ukrainan sodan alkamista, oli maakaasun osuus Suomen kokonaisenergiasta niin pieni, että se oli verrattain helposti korvattavissa.

Toisaalta Suomen verrokkimaihinsa nähden heikko sijoittautuminen energian tuotannon kestävyydessä on saattanut muuttua sodan alettua. Käsitys uusiutuvan energian roolista huoltovarmuuden tekijänä on sittemmin kasvanut. Samoin poliittinen halukkuus siirtyä kotimaassa tuulella, auringolla tai ydinvoimalla tuotettuun sähköön, on noussut.

Kansainvälisessä vertailussa kärkisijat energian hinnan suhteen jaetaan maille, joissa energia on käytännössä ilmaista muihin käyttöhyödykkeisiin nähden. 100/100-pisteet saa esimerkiksi Luxembourg ja Qatar, siinä missä Suomen pisteet jäävät 75:een. On kuitenkin huomattava, että energian matalan hinnan ja sen tuotannon haitallisen ympäristövaikutuksen välillä on korrelaatio, etenkin öljyä ja kaasua tuottavien maiden kohdalla.

Tänä vuonna raportti julkaistaan supistetussa muodossa. Voit ladata lyhennetyn version täältä.