Hypepilven hopeareunus

Muistatko vielä Wapitin? Muusikkona paremmin tunnetun Mato Valtosen luotsaama start-up (aikana ennen start-uppeja) aikoi hyödyntää nyt jo käytöstä poistunutta WAP-teknologiaa ja tehdä internetin mobiilisurffauksesta arkipäivää. 2000-luvun vaihteen IT-huuma sai sijoittajat hullaantumaan mobiiliteknologiasta ja Wapitin kaltaisista yrityksistä. Yhtiön kolmen vuoden elinkaaren aikana Valtosen omistamien osakkeiden arvo ehti käväistä miljoonissa euroissa.

IT-kupla puhkesi aikanaan, kun toiveikkaille sijoittajille tehtyjä villejä lupauksia ei kyetty lunastamaan. Tyypillistä tämänkaltaisille ”hype-ilmiöille” on, että tuote tai teknologia puhuttelee yhteiskuntaa yksittäistä sektoria laajemmin. Sekulaarinen hurmoshenki syntyy helpoiten, kun lupausten sekaan heitetään tavoite maailman pelastamiseksi tai vähintään teknologiavallankumouksen käynnistämiseksi. Kun maailmanloppua (saati pelastusta) ei sitten yllättäen tulekaan, pettymys voi ymmärrettävästi olla karvas. Varsinkin jos puuhastelussa on omaa rahaa tai arvovaltaa kiinni.

Gartner_Hype_Cycle.svg
Graalin maljan metsästys

Nykyisin hype on (pilkallisena) terminä tuttu kaikille, mutta taidamme silti olla ilmiölle alttiimpia kuin haluaisimme myöntää. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja ”saastuttavan vanhan teknologian” korvaaminen ovat epäilemättä puhuttelevia haasteita, mutta saattaa asettaa teknologiamurroksen airuet kiusalliseen asemaan jos nopea mullistus ei toteudukaan.

Energian varastointiin liittyy tällä hetkellä huomattavan suuria odotuksia – epäilen odotusten akuutin ylikuumenemisen olevan jo lähellä. Perustan epäilykseni toistuvaan ja kritiikittömään uutisointiin alan toistuvista ”läpimurroista” – esimeriksi Google-haku sanoilla ”Holy grail of energy storage” tuottaa 154 000 tulosta.

En voinut olla välttymättä ajattelemasta puhkeavaa hype-kuplaa, kun tällä viikolla luin uutisen Teslan ilmoituksesta luopua 10 kWh:n kotiakuston valmistamisesta heikon menekin vuoksi. Muistutan vain, että alle vuosi sitten Teslan powerwall-akuston lanseeraus julistettiin ydinvoiman ja fossiilibisneksen kuoliniskuksi.

 

Nobel-palkittu fyysikko Richard Feynman totesi aikanaan, että luonnon kanssa asioidessa tosiasiat ovat PR-temppuja tärkeämpiä koska luonnonlakeja ei voi puijata – edes suurilla lupauksilla.

Energian varastoinnissa otetaan jatkuvasti harppauksia eteenpäin, mutta pieni nöyryys ei ole koskaan pahitteeksi. Kannattaa muistaa, että luonnolla on pitkä etumatka omien energiavarastojensa, kuten öljyn, hiilen, maakaasun tai vaikkapa uraanin kehittämisessä.

Hypepilven hopeareunus

Hypen keskellä on kiinnostavaa tehdä töitä, kun työn sisältö kiinnostaa lähes kaikkia. Mutta todellinen muutos taitaa yleensä tapahtua julkisuudelta piilossa, kun kollektiivisen pettymyksen jälkeen uuteen teknologiaan liittyvät lupaukset ja odotukset lähentyvät kaikessa hiljaisuudessa toisiaan.

Luin ensimmäisen kerran sähköpostit kännykän ruudulta vuonna 2007. Yhteys ei ollut kaksinen. Istuin bussissa ja hymyilin itsekseni juhlallisen hetken merkiksi. Kymmenisen vuotta mobiilisurffausta on karistanut toimituksesta juhlallisuuden, kun Valtosen visiosta on huomaamatta tullut arkipäivää.

Povaankin akkuteknologialle samaa arkista kohtaloa. Kun ”läpimurto” viimein tapahtuu, asia ei enää kiinnosta ketään.

 

P.S.

Paras näkemäni popularisointi hype-ilmiön dynamiikasta löytyy muuten Simpsoneiden jaksosta ”Monorail”. Helppoheikki saa Springfieldin innostumaan valtavasta junaratahankkeesta ilman perusteluita sen järkevyydestä.

Monorail palasi elävästi mieleen, kun luin uutisen ironisesti nimetyn Hyperloop-junayhteyden rakentamisesta Turun ja Tukholman välille.

 

P.P.S. Jos olet kiinnostunut akkuteknologian arjesta – WEC Finlandin tilaisuudessa on vielä muutama paikka vapaana.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin kolumnina Energiauutisissa).