WEC Finlandin ajankohtaismatka Pariisiin

Yhdistys järjestää jäsenilleen ajankohtaismatkan Ranskaan, joka toimii EU-puheenjohtajuusmaana vuoden 2022 ensimmäisen puolikkaan.

Ranskalla on kunnianhimoiset tavoitteet puheenjohtajakaudelle etenkin ilmastopolitiikan ja Fit for 55 -paketin työstämisen saralla. Matkan aikana perehdymme siihen, mitkä ovat Ranskalle tärkeitä tavoitteita energiasektorilla ja miten ne aiotaan saavuttaa.

Matkaan kuluu noin kaksi kokonaista työpäivää. Matka on jäsenistölle omakustanteinen. Matkalle lähtevien tulee omatoimisesti varata ja maksaa matkat sekä majoitus. Näin ollen organisaatiolle tulee kustannuksia lentojen, hotellin ja päivärahojen sekä järjestelykulun verran per osallistuja. WEC:ille maksetaan 85 euron järjestelykulu, jolla katetaan matkan aikana koituvia kustannuksia, kuten paikallisten vieraiden kuluja ja mahdolliset tilavuokrat.

Ranskan tuleva EU-puheenjohtajuuskausi pitää sen kanssa työskentelevät kiireisinä. Sen vuoksi muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

Yhdistys seuraa koronavirustilannetta tiiviisti ja tiedottaa matkalle lähtijöitä mahdollisista muutoksista tai peruutuksista.

Matkan ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Lisätietoja matkasta antaa WEC Finlandin toiminnanjohtaja Vesa Vuolle (045 109 7899 / vesa.vuolle@wecfinland.fi)

Noudatamme kilpailuoikeudellisia periaatteita ja kilpailulakia kaikessa WEC Finlandin toiminnassa. Voit lukea kilpailuasioita koskevan ohjeistuksen täältä.

Karttaa ei ole saatavissa